Eräilystä enemmän

  • 0

Eräilystä enemmän

 

Liikun niin metsässä kuin tunturialueillakin perusreippaita päiväretkiä – kukapa ei nauttisi siitä, kun saa viskata eväsrepun selkään ja hipsiä itselleen sopivilla reiteillä, muuttuvia maisemia ihaillen! Erilaisia liikkumisvälineitäkin olen kokeillut niin maalla, lumella kuin vedessäkin, ja ihastellut luonnon monimuotoisuutta ja mahdollisuuksia.

Viime aikoina olen alkanut miettiä yhä totisemmin, miten saisin kaikesta tekemisestäni jotain enemmän irti.  Luonnossa liikkumisen vaikutukset mielelle ja tälle pikkuhiljaa jäykistyvälle keholle ovat selvät minullekin. Jos aiheesta lähtee etsimään tietoa tietokoneen ääreltä, löytää artikkeleita ja julkaisuja kokonaisen tietoähkyn verran. Jopa päivälehdet ovat kertoneet luonnon vaikutuksista, mistä esimerkki tässä.  Paljon, paljon hyvää asiaa.

Oma luonnossa liikkuminen tahtoo kuitenkin, edelleen, jäädä aikataulutetuksi suorittamiseksi. Siksi mietinkin tapoja, kuinka rauhoittuisin paremmin? Kuinka nauttisin syvemmin? Kuinka käyttäisin enemmän – ikään kuin ottaisin vastaan – kaikkea sitä, mitä luonnolla on tarjota? Silloin tietäisin myös eläväni nykyistä kestävämmin, kun osaisin käyttää paremmin hyödykseni sitä, mikä luonnossa luonnostaan ja vapaana kasvaa.

Onko se sitä eräilyä, mitä kaipaan? Etten aina suunnittelisi reissujani ja retkiäni aktiviteettien kautta, vaan lähtisin pikkuhiljaa opettelemaan oikeita erätaitoja? Se olkoot tämän kevään ja kesän haaste itselleni – otan pikkuhiljaa selvää, mistä tällaisen ulkoilevan eräaloittelijan kannattaa lähteä liikkeelle.

Olen kuullut vanhempien ihmisten erätarinoita ja seikkailuja luonnossa. Tarinoita on mukava kuunnella, ja toden totta toivon kuulevani niitä lisää. Nyt kuitenkin tarvitsen lisää tietoja.   Varmasti löydän tietoa googlettomalla – on vain hankalaa tietää mikä on itselle tärkeää ja oikeata tietoa.  Sitä paitsi, minun on päästävä konkreettisesti kokeilemaan erilaisia luontoon ja eräharrastukseen liittyviä asioita.

Löytäisinkö jonkun, joka opettaisi? Kukaan lähisukulaiseni ei harrasta luonnossa liikkumista. Olisiko parasta liittyä johonkin yhdistykseen tai voisinko löytää jonkun erätaitoisen henkilön? Entäpä erämessut? Toukokuun lopussa on Pohjois-Suomen Erämessut! Mitähän kaikkea siellä onkaan tänä vuonna? Mitä ihmiset menevät sinne katsomaan? Voisinkohan minäkin oppia siellä jotain käytännön taitoja, mistä aloittaa, ja ehkäpä tehdä ensimmäiset välinehankintani?

Messut ovat sitä paitsi Oulussa, josta olen kuullut paljon hyvää, mutta jossa en ole juuri käynyt. Myös Oulun lähiympäristön luontokohteet kiinnostavat. Tutustunpa niihin samalla, voisiin viettää Oulussa samalla kertaa ihan useamman päivän sekä messuillen että liikkuen.

Tämän uuden harrastukseni myötä perustan oman Facebook-tilin nimeltään Kaisla erämessuille, jotta saan kerätä sinne ajatuksiani ennen toukokuun erämessuja: omia terveisiäni, kiinnostavia artikkeleita tai blogeja –  ja tietenkin kokemuksiani messuilta! Tervetuloa kaikki seuraamaan! Toivottavasti saisin myös luonto- ja eräihmiset antamaan minulle vinkkejä eräharrastukseen liittyen – tai itse messuihin liittyen.  Ja tietenkin yritän samalla kertoa seuraajilleni, mitä kaikkea olen löytänyt sekä eräilystä että varsinkin erämessuviikonlopun mahdollisesta ohjelmasta.

Julkaisen ihmettelyjäni myös  Instagram tililläni.  Sinne tulee napsittua varmasti enemmältikin kuvia, kun ainahan sitä tekee mieli jotain pientä päivitellä.

Toivottavasti myös nähdään Pohjois-Suomen erämessuilla!

Terveisin, Kaisla


Kirjoita kommentti