Alatalot kelkkailevat koko perheen voimin

  • 0

Alatalot kelkkailevat koko perheen voimin

Kangosjärven kylässä Alatalon perheen talon ovella vierasta tervehtivät häntä heiluen suomenlapinkoirat Moste ja Saltti. Pihan koiratarhassa asustavat perheen huskyt, ja talon nurkkaan nojaa pari motocrossipyörää. Tässä perheessä taidetaan ulkoilla ja harrastaa oikein urakalla.

”Joka päivä on jotain”, naurahtaa perheen äiti Milla. Lapset Inga, 13, ja Iidar, 9, harrastavat sirkusta ja partiota. Inga käy lisäksi ratsastamassa ja kisaamassa este- ja koulukisoissa. Aivan oma lukunsa on perheen isän Janin kalastusharrastus, johon Iidar ottaa innolla osaa kesät talvet. Varsinkin talvisin pojan mielestä on hienoa ajaa kelkalla verkkoja kokemaan ja kevättä kohden paranee.

”Parasta on, kun saa t-paita päällä käydä pilkillä ja ajaa jäällä”.

Äidin ja tyttären yhteinen harrastus ovat huskyt, jotka vaativat paljon harjoitusta aina syksystä alkaen. Koirat treenataan vähintään viidesti viikossa ja talvella joka päivä.

”Lumen tultua aloitamme lyhyemmillä lenkeillä ja kasvatamme matkaa aina 40-50 kilometriin päivässä”, sanoo Milla.

Perhe ajaa kotipihalta tuntureille
Tämän perheen yhteinen juttu ovat kelkkaretket, joille usein otetaan pilkkivälineet mukaan.

”Kelkkailu yhdistää meidän perhettä”, kertovat Milla ja Jani. Kelkkareitti lähtee aivan kotitalon vierestä ja yhdistyy pian useisiin muihin reitteihin, jotka vievät Äkäslompoloon, Leville ja aina Rovaniemelle asti.

Retkillään perhe suuntaa pilkille ja tulistelemaan ja keväisin ajetaan tuntureiden päälle. Ingaa ja Iidaria ei tarvitse maanitella mukaan, ovathan molemmat olleet ensikertaa kelkan kyydissä jo sylivauvoina. Alataloille kelkkailu on luonteva osa elämää.

Lomalle pohjoiseen päin
Alatalon tiimiä ei talvella Kanarialta löydä, vaan perheen lomamatkat suuntautuvat lumisena aikana pohjoiseen päin. Joka kevät he matkustavat Norjan Finnmarkiin viikon kestävälle pilkki- ja kelkkailureissulle. Perinteeksi on muodostunut myös äitienpäiväreissu, joka viime vuosina on tehty Käsivarren alueelle. Lomilta on jäänyt mieleenpainuvia muistoja, sekä auringonpaisteisia että jännittäviä.

”Viime äitienpäivänä sai Pihtsusjärvellä paistatella päivää paitasillaan ja kelkalla ajo oli nautinnollista”, muistelee Milla.

”Ja sitä edeltävänä äitienpäivänä istuttiin piilossa kelkan takana”, Jani jatkaa. Tällöin perhe joutui myrskyyn, jossa kelkat uhkasivat kaatua, eikä perheen nuorimies Iidar pysynyt kyydissä kovassa sivutuulessa. Inga muistaa hurjan myrskyn lisäksi erityisesti upean Haltin huiputuksen kelkkaillen.

Joskus matkassa mukana ovat myös Alatalojen ystävät omine lapsineen.

”Kaikesta muusta jutellaan, muttei politiikasta”, veistelee Jani. Reissuilla myös muistellaan menneitä kelkkailuja ja suunnitellaan tulevia. Retkillä perhe rauhoittuu arjen tohinasta. Alatalot odottavat tulevan talven seikkailuja, joista osa on jo lyöty lukkoon, kun taas toisille lähdetään tilaisuuden tultua.

Teksti Meeri Norrbacka      Kuvat: Joel Salonen ja  Milla Alatalo


Kirjoita kommentti